Just Chaos - Kaaosmaista hurttailua!
Yläkuva © Forest Land Chilabo
Just Chaos, mikä ihmeen paikka sekin luulee olevansa? No tämä on pienempääkin pienempi virtuaalikennel Suomen perukoilta, tai no ei paremmin sanottuna Kemistä. Muistathan että sivusto on täysin virtuaalinen, eikä Just Chaos ole oikea kennel! Lisää virtuaalikenneleistä voit lukea virtuaalikoiramaailman esittelystä.
Just Chaos sai alkunsa melko yllättävästä ideasta. Minulla oli pitkään fiilis väsäillä virtuaalikennel, kun olin melko kauan sen puolelta tauolla. Sen aikana tulikin pyöritettyä pientä yksityisten koirien sivua, mikä lähti ihan kivasti vauhtiin. Nyt kumminkin tuli semmoinen fiilis, että mielenkiinto virtuaalitouhuun heräilee pikkuhiljaa takaisinpäin!
Bordercollie onkin varmasti todella monille tuttu rotu IRL ja myöskin virtuaalimaailmassa. Vaikka rotu onkin todella yleinen (etenkin virtuaalipuolella), niin halusin silti alkaa kasvattamaan näitä monipuolisia otuksia kennelissäni. Olen ehkä hieman väritysrasisti (täytynee myöntää), koska bordercollieissa pyrin kasvattamaan red tricoloureja, ruskea/punavalkoisia, sekä red merlejä. Valitettavasti olen loput sulkenut pois "kasvatuskannastani" värityspuolella.
Kasvatan näitä paimensukuisia koiria niin käyttöön, kuin näyttöönkin. Mihin kukin koira sitten parhaiten tulee soveltumaan.
Bokseri ei taidakaan olla niin kovin yleinen / suosittu ainakaan virtuaalipuolella. Tai itse en ole hirveän usein tämän rodun edustajia nähnyt. Itse pidän bokserissa sen mielenkiintoisesta luonteesta ja monipuolisuudesta. Ulkonäöllisestikin bokseri miellyttää omaa silmääni, se vain on tuommoinen valloittava ruttunaama! Bordercollieista poiketen, kasvatan näitä koiria kaikissa sallituissa värimuunoksisssa.
Ja niin käyttöön, kuin näyttöönkin.
Pentueita kennelissä teetetään muutaman kerran vuodessa. Pyrin saamaan joka vuosi ainakin yhden bordercollie- että bokseripentueen Just Chaosin nimissä maailmalle. Pentueiden suhteen olen melko kriittinen ja harkitsen tarkkaan, mihin pennelit lähetän kohti uusia seikkailuja. Koska ei kumminkaan halua kasvattieni jäävän pelkiksi koristeiksi / sohvaperunoiksi. Vaadin uusilta omistajilta aktiivisuutta pentujen suhteen kaikissa määritteissä. En nyt odota että kokoajan pitäisi olla Just Chaosin kasvattien kanssa kisaamassa, mutta mahdollisimman aktiivisesti.
Yhteyttä voit tällä hetkellä ottaa sähköpostitse virtuaalijewel[at]hotmail.com.
- Jewel

Ja haluan tottakai kiittää näitä kenneleitä, joista olen luvat kuvien käyttöön saanut!
Of Maranns Home
Forest Land Chilabo
Story Rex
Mystique Regni
Border Collies
MaximusDeus
Boxers de Villa Astur
Of Maranns Home
Forest Land Chilabo
Story Rex
Mystique Regni
Border Collies
MaximusDeus
Boxers de Villa Astur